Ostin jo joskus talvella tämän kankaan, ja raukkaparka pääsi Eurokankaan muovikassista vasta tänään. Jotain oli keksittävä, joten aloin väännellä kangasta peilin edessä mekon näköiseksi, laiskuuttani en jaksanut alkaa kaavoja kaivaa esille.
Lopulta päätin, että haluan maksimekon. Mekon pitää koossa ainoastaan sivusauma, ja saksia käytin pelkästään helman tasaamiseen. Erittäin yksinkertaista siis. Taitoin kuitenkin kankaan sillä tapaa vinoon, että eteen muodostui liehuke, sillä ajattelin, että pakko nyt joku juju on olla. Tosin pakko sanoa, että nyt kaduttaa vähän, koska yksinkertaisempi olisi ehkä ollut käytännöllisempi. Voipi olla, että uusiksi menee.