keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tuoli

Olipa kerran kaks vanhaa tuolia. Ne loju kellarissa ja ulkona sateessa, ja on ihme että niissä oli vielä molemmissa kaikki palaset tallella ku pelastin ne ja raahasin vierekkäin yhteen kellarin nurkkaan. Pakko sanoa, että on aika pyhäinhäpäisy että niitä oli kohdeltu niin kuin oli, koska mun papan isä on aikoinaan tehny kyseiset tuolit (käsin siis).
  
Mun saadessa tuolit ne oli maalattu tummanruskeiks, mutta maali oli hilseilly pois ja muutenki se oli tosi ruman väristä. Päätin kunnostaa ne istumakelposiks (eli sellasiks, ettei niillä istuminen muistuttais rikkinäisellä vuoristoradalla ajelua) ja maalata uudestaan, koska mun mielestä niissä oli potentiaalia kaikesta niitten kokemasta rääkkäyksestä huolimatta. 
Niinpä nappasin niistä toisen, purin sen palasiks, hioin sen (yllättävän vaikeeta - kokeile joskus hioa kolhiintunutta puuta, jossa on koristekaiverruksia, ni tiedät...), tein uudet puutapit ja kokosin sen taas tuolin näköseks.
Tällanen siitä tuli. Lommosuutensa vuoksi siitä ei sellasta siloposkista uutta tuolia saanut, joten päätin sitten hioa osan maalista pois, jotta tuoli näyttäisi kuluneelta. Tarkkasilmäisimmät huomaavat tuolin istuinosassa hailakan ympyrän, jonka tein spray-maalaamalla kakkupaperin läpi. Kuviosta ei tullut niin selkeää kuin piti, mutta lähemmin tarkasteltuna sen kyllä huomaa.
Kaikkialta en kuitenkaan maalannut - pohjan nimikirjaimet oli pakko säilyttää. Tällaisia kun ei valitettavasti jokaisesta Ikea-tuolista löydy. Ja no, oishan se aika hurjaa jos siellä tehtaalla joku suunnittelijarukka signeerais omakätisesti joka ikisen tuolin.

Mutta nii. Tuoli numero yksi on valmis ja on ollut jo pitkään, mutta toisen kanssa junnaa. Millaisen teen siitä? Samanlaista tuskin, mutta vaaleissa väreissä pysytään. Vaikka toisaalta sellainen tumma graffitinharmaa houkuttelis... Ja jonkun kuvion haluaisin siihen istuinosaan, mutta kysymys kuuluukin että minkä.

Mietintämyssyn omistaminen ois joskus aika jees.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Hulmuhelma


Nyt on marimekko valmis (marianne/marimekon jokapoikaraita+mekko=kiistaton marimekko, hehheh)!
Taino, toi oli ehkä valhe, koska mekko oli valmis jo ajat sitte. Olen vain ollut niin laiska kiireinen, että kuvaaminen ja postaaminen vähän kestivät.

 

Mekko on A-linjanen, minkä yritin saada hiukan paremmin näkyviin kuvissa fuskaamalla sinitarran avulla (sinitarra mekkoon, mekko seinään). Kaavana oli Marimekon Surrur-kirjan Minuuttimekko hiukan muunneltuna, tein esimerkiksi helmasta hiukan lyhyemmän keskeltä kuin sivuilta.

 Kuvissa en muuten poseeraa itse, vaan niissä on ystäväni Veera, vanha kunnon kitaramme ja Veeran pyörä josta oon syvästi kateellinen.
Kuvassa oleva lätsä on ihanan kummitätini tekemä.

Vuorin tekemistä mietin edelleen, toinen vaihtoehto on alusmekko. Alusmekko taitanee voittaa, koska en jaksa alkaa tapella vuorikankaan kanssa ja oon itse asiassa aika varma ettei se edes toimis. Tulis vaa raskaan näkönen. Ja näkyis kuitenki läpi ellei alle pue mitään toppia tms.

Täydellinen mekko ei kyllä suinkaan ole, varsinkaan koska edes kangas ei ole täydellinen. Mut oon oikeestaan tyytyväisempiki tähän vähän epätäydellisenä - tulee ainaki mieleen kivoja muistoja kevään nälkäkuolemailtapäivistä kuvisluokissa parhaassa seurassa! :)
Tää mekko kuluu vielä liikakäytöstä puhki! :D